|
Otteluraportti
Puistofutis G-sarja
Tykkinaiset - FC Kalevan Urho (1-4)
Torstai 3.7. klo 18, Amurin kenttä
Sää oli taas pilvinen ja
kolea, välillä aurinko pilkahti taivaalla ja välillä
saatiin sadettakin, mutta se oli vain iloksi kaikille! Naisia kokoontui
taasen pelaamaan aimo joukko, ja niinpä Tykkejä oli kaikille
paikoille 2, hyökkäykseen jopa kolme. Ansa laukaisi pelissä
ainoan Tykkinaisten maalin, mutta se oli sitäkin komeampi!
Anne oli maalin suulla ihan ässä! Pelin jälkeen Anne
totesikin, ettei koskaan ole vastustajat niin paljoa taputelleet
selkään pelin jälkeen kuin tässä pelissä,
hyvässä hengessä siis. Tuomarikin totesi pelin jälkeen,
että IHAN hyvä peli oli ja hän kehui myös maalivahtiamme.
Hienosti pelattu peli kyllä
olikin. Välillä muutama ärrä-pää lenteli
kentällä, mutta se vain antoi puhtia pelaamiseen. Hyökkäys
toimi ja muutama kunnon tykkilaukauskin saatiin aikaiseksi, mutta
yhdeksi maaliksi jäi tällä kertaa. Puolustajat pelasivat
tiukkaa puolustuspeliä ja yhteistyössä maalivahti
Annen kanssa saatiin vastustajien tekemät maalit jäämään
neljään maaliin! Vaikka tulikin häviö, tuntui
se silti siltä, että pelitulos oli melkein kuin voitto!
Hyvässä hengessä pelattiin,
kiitos siitä myös vastustajille, jotka yhden vaihtopelaajan
turvin jaksoivat puurtaa kanssamme. Palloa torjuttiin taas niin
päällä, jaloilla, pyllyllä kuin koko Ropollakin,
niin kuin kunnon Tykin kuuluukin! Hyvä meininki oli! Peli päättyi
siis 4-1.
Kokoonpano
3 Kati Kyyrö
4 Anne Valtonen
6 Johanna Holma
7 Mervi Hautala
8 Rita Koivunen
9 Anu Kuhmonen
10 Merja Kanervisto-Koivunen
11 Kati Santasalo
14 Leena Luoma
15 Pauliina Vuorinen
16 Terhi Tiittanen
17 Ansa Pohjola
30 Tanja Valtonen
31 Virpi Jern
|