Etusivu Ajankohtaista Pelaajat

Kalenteri

Sponsorit Kuvagalleria Foorumi Yhteystiedot
 


Otteluraportti

Puistofutis B-sarja

FC Kerho - Tykkinaiset (11-0)
Tiistai 7.8. Pellervon kenttä

Aivan järkyttävän kuuma.. Joo, kenttä näyttää olevan melkoisen pölyinen ja vastustajajoukkuelaisia saapunut paikalle enemmän kuin vain kentällinen plus yksi vaihtopelaaja. Luvassa siis rankkaa vääntöä, hikeä ja kyyneleitä? Miehiä vastaan otellessa on aina oma jännittynyt latautuminen, sillä tiedostaa, ettei maalijuhlaa välttämättä synny – ainakaan Tykkinaisille. Nämä puistofutisottelut pelataan siis lähinnä harjoitusmielessä, kuitenkin ihan tosissaan piiruakaan antamatta periksi.

Naisten asenne oli alusta asti kohdallaan tsempaten ja pistäen hanakasti vastaan. Maalissa tällä kertaa tehoili Luru, tosin toissa viikonlopun loukkaantumiset BeachSoccer –turnauksessa vielä hieman ilmoittelivat itsestään. Fc Kerholla ei juurikaan syntynyt selviä maalipaikkoja ensimmäisen erän alkumetreillä. Naiset pitivät puhtinsa ja tuppasivat itseään mahdollisimman lähelle vastustajahemmoja, saadakseen pientä hämäävää häirintää vastustajan pääkoppaan ja sitä kautta melko taidoikkaisiin jalkoihin.

Tuomari vihelsi totutusti kaikki avaukset, jotka olivat puolenkentän tuntumassa, joten nopeita nousuja miesten maalille ei saatu helposti syntymään. Karmivan äkkinäinen vahinkotilannekin saatiin todistaa Kerholaisen potkaistaessa julmetun kovaa läheltä Tykkinaisten maalia Maijun kasvojen torjuessa laukauksen, jolloin tehokas pakkimme kaatui kuin heittämällä maahan. Kasvot saivat osuman, mutta verisiltä ruhjeilta ei säästynyt takamus eikä käsivarsikaan. Onneksi jääpussi oli mukana. Ja onneksi tilanteesta ei syntynyt maalia.

FC Kerho pääsi maalinteon makuun 11 kertaa, mutta en usko poikien tosissaan voivan väittää kaikkien maalien syntyneen helposti ja leikiten. Tykkinaiset toivat pelin totutusti tarmoa ja meteliä, kuten pitääkin!

Kokoonpano
2 Laura Autio
3 Kati Kyyrö
4 Anne Valtonen
5 Hanna Mäkelä
6 Johanna Holma
7 Mervi Hautala
8 Rita Koivunen
9 Anu Kuhmonen
10 Merja Kanervisto-Koivunen
11 Kati Santasalo
14 Leena Luoma
17 Ansa Pohjola
18 Kaisa Soronen
22 Maiju Ollikainen
28 Maiju Hartman



 

 
 
  © 2007 Tykkinaiset ry toteutus tmi Kaad