|
Otteluraportti
Naisten Kuntopallosarja A-lohko
Tykkinaiset - FC Tosikot (0-1)
Tiistaina 4.5. Vihiojan kenttä
Tykkinaisten kausi käynnistyi
pilvisessä säässä 1-2-2 taktiikalla. Vastassa
oli viime kaudelta tuttu joukkue.
Heti aluksi hyvin liikkuvat vastustajat
pääsivät pyörittelemään peliään,
mutta onneksi Tykkien tomera puolustus pelasti tilanteet. Viimeisenä
lukkona Tykkien uusi loistava maalivahti Maria torjui kaiken. Tykeillä
oli myös muutamia hyviä tilanteita ja laukauksiakin saatiin
aikaiseksi, mutta ohi meni aina. Vastustajan puolustajat nappasivat
harmillisen usein pallon yritteliäiltä Tykkien hyökkääjiltä.
Harmillisena takaiskuna tuli Hannan reiden revähdys. Tauolle
mentiin 0-0 tilanteessa.
Toisella jaksolla peli jatkui samaan
tahtiin. Tilanteita oli puolin ja toisin, ja Maria torjui loistavasti
Tykkien maalissa kaiken aina viime minuuteille asti, jolloin vastustajan
hyökkääjä pääsi läheltä
yllättämään. Hyvää yritystä kyllä
löytyi, mutta leveä kenttä hieman hyydytti Tykkien
juoksuvoimaa. Vastustajat kaatava salmiakkikuviokaan ei nyt oikein
toiminut, mutta se saataneen kuntoon, viitteitä siitä
saatiin jo talven harjoituksissa, jolloin Virpi kehitti Tykeille
uudet superovelat taktiset kuviot.
Kokoonpano
3 Kati Kyyrö
5 Hanna Mäkelä
8 Rita Koivunen
11 Kati Santasalo
15 Liisa Vartiainen
16 Terhi Tiittanen
17 Ansa Pohjola
19 Anu Salminen
29 Maria Westerholm
30 Tanja Valtonen
32 Kati Korpela
|