 |
|
Otteluraportti
Naisten Kuntopallosarja A-lohko
Allit - Tykkinaiset (0-2)
Perjantai 20.8. Kiovan puiston kenttä
Tykkinaiset odottivat kovasti jumbofinaalia,
jossa he kohtasivat itseään pisteellä johtavat Allit.
Ajatuksena tietysti oli, että nyt jos koskaan on voitto otettava
kotiin. Koska Maria loukkasi viime pelissä sormensa, asettui
Korppu ensimmäistä kertaa tolppien väliin. Pelaajia
oli ehtinyt mukaan sopivasti kaksi kentällistä. Muodostimme
super-ketjun, joka koostui Vipestä, Mariasta, Ansasta, Liisasta
ja Nakesta. Merjan sanoin "tehy"-ketjuun kuuluivat siis
Kati, Mervi, Kyti, Merja ja Leena.
Pallonhallinta oli tasaista, mutta
peli oli Tykkinaisten kontrollista alusta saakka. Molemmat ketjut
ottivat hienosti kiinni jo ylhäältä eikä vastustaja
juuri päässyt maalillemme kuin kaukolaukausyrityksillä.
Korppu varmisteli kopeilla, että yrityksiksi jäivät.
Korppu taisi maalivahtikokemukseen nähden myös hienot
avaukset, vaikka myönsi, että puntti tutisi pelin loppuminuuteille
saakka. 1. puoliajan ensimmäisestä yleisökohahduksesta
vastasi yllättäen tehy. Merja antoi hienon kulmapotkun
Merville maalin etutolpalle, jonka tämä otti hienosti
haltuun, kääntyi ja nosti sivukeskityksen Katille. Kati
kurotti ja puskupallo kolahti ylärimaan. Todella lähellä,
mutta ei. Hieman tätä myöhemmin Vippe syötti
vasemmasta laidasta läpi Ansalle, joka vei saman tien puolustajan
kahville ja sijoitti hienosti maalivahdin ohi alanurkkaan. Kaikki
pelasivat ja puolustivat hienosti. Tauolle siirryttiin lukemissa
0-1.
Toisen jakson alussa Tykkinaiset
loivat lisää tilanteita, mutta viimeinen silaus jäi
puuttumaan. Toinen maali oli jo enemmän kuin lähellä,
kun Tykkinaiset loivat kovan paineen vastustajan maalille ja maalivahti
joutui torjumaan kovan laukauksen eteensä. Ansa koitti läheltä
nostaa maalivahdin yli, mutta toista kertaa hänellä ei
pallo pomppinut käsistä. Eräässä kulmatilanteessa
Ansa laittoi myös hienon kierteisen keskityksen, joka kaarsi
suoraan maaliin. Joukkue ehti jo juhlia maalia, joka jäi kuitenkin
hyväksymättä. Yhden kulmapotkun verran vastustajakin
pääsi yrittämään maalintekoa, mutta tilanne
saatiin pienen sähläyksen jälkeen kuitenkin purettua.
Pelin lähentyessä loppuaan Ansa sai hienon vapauttavan
syötön Marialta eikä Ansa jätä sellaista
tilaisuutta käyttämättä. Riemu repesi vaihtopenkissä
sekä kentällä. Lopulta tuomari sinetöi tunnelman
ja puhalsi pilliin. Peli oli hieno ja tapahtumarikas. Vastustaja
oli oikein mukava ja saimme heiltä myös kutsun ystävyysotteluun
Hämeenkyröön. Ansa oli jälleen kerran loistava,
kuten raportista voi lukea. Kaikki muutkin pelasivat hienosti ja
loivat tilanteita. Mutta ennen kaikkea tämä oli kuitenkin
KAUDEN ENSIMMÄINEN VOITTO! Kaikkien mielestä tästä
oli loistava jatkaa seuraavana päivänä turnaukseen
Kangasalle.
Kokoonpano
3 Kati Kyyrö
7 Mervi Hautala
10 Merja Kanervisto-Koivunen
11 Kati Santasalo
14 Leena Luoma
15 Liisa Vartiainen
17 Ansa Pohjola
19 Anu Salminen
29 Maria Westerholm
31 Virpi Jern
32 Kati Korpela
|
|