|
Otteluraportti
Naisten Kuntopallo
Tykkinaiset - ACE-Naiset (1-3)
Perjantai 25.5. Riihitien kenttä
Riihitien kentän korkkaus tältä
kaudelta tapahtui perjantaina klo 17. Vastassa oli ACE-naiset, jotka
voittivat opiskelijaliikunnan SM-kisoissa naisten futsal-sarjan
ja johtivat ensimmäisen vajaan kierroksen jälkeen Kuntopallon
sarjaa. Perjantainen peli osoitti, että Tykkinaisilla on omaa
elämää, koska pelaajakato oli käynyt eilisestä
pelistä. Ensimmäiseen erään mentiin 8 kenttäpelaajalla,
kun taas ACE-naisia taisi olla jopa 14 kappaletta.
Ennakko-odotuksistamme poiketen eivät
ACE-naiset meitä huomattavasti taitavampia olleet. Muutamia
hyviä juoksijoita ja ihan hyvää teknistä pelaamista
nähtiin, mutta siltä onnistuimme viemään kovimmat
tehot kontaktipelillä. Olisivatko siitä ACE-naiset hermostuneet,
kun yksi sun toinenkin käytti melko rankasti kyynärpäätaktiikkaa?
Ensimmäisessä erässä palloteltiin puolin ja
toisin ja harmittavasti onnistui vastustaja pistämään
pallon maaliinkin, mutta oli meilläkin niitä maalipaikkoja.
Siihen nähden, että vaihtopelaajia oli vain nimeksi ja
Leena oli koko ensimmäisen erän kentällä, pelasimme
todella hyvin. Tosiasiahan on, että jos ei jaksa juosta niin
sitten ei jaksa.
Erätauolle mentiin muistaakseni
lukemissa 0-2, ja jos näin oli, niin sitten heti toisen puolikkaan
alussa tuli vastustajille maali lisää (toimittaja ei muista
ihan tarkkaan, mutta onko sillä sitten jotain väliä?).
Onneksi saimme lisäpelaajan, kun Ansa saapui paikalle ja kentälle
tuli lisää juoksuvoimaa tuoreista jaloista. Jälleen
tapahtui käsittämätön toisen erän herääminen
ja kaikki tuntuivat saavan lisää virtaa kinttuihinsa.
Varmaankin vajaa kymmenen minuuttia oli kerinnyt erä vanheta,
kun armoton taistelu palkittiin ja Ansa latasi nätisti pallon
oikeaan alakulmaan. Onnistumisen jälkeen tuli peliin lisää
tarkkuutta ja jossain vaiheessa hallinta siirtyi aavistuksen verran
meille. Seurauksena oli paljon pallon räiskimistä yli
sivurajojen, josta pääsimme hyvin avaamaan peliä.
ACE-naiset selvästi tiivistivät peliään loppua
kohden peluuttaen vain tiettyjä pelaajiaan, mutta taktiikka
ei tuottanut tulosta vaan peli päättyi lukemiin 1-3.
Vaikkakin kokoonpanomme oli vajaa
ja osa puolikuntoisia, pelasimme leijonan lailla, vai pitäisikö
sanoa Tykkinaisen lailla. Tappio on aina tappio, mutta tämä
ei jää harmittamaan, koska jaksoimme vajaallakin miehityksellä
pistää kampoihin ja tulos oli siedettävä. Viimeinenkin
karvas maku huuhtoutui kurkusta alas Katiskan terassilla vesisateessa
ja entistä kovemmalla meiningillä lähdetään
revanssiin puolentoista viikon päästä.
Kokoonpano
1 Marika Vierikko
3 Kati Kyyrö
8 Rita Koivunen
9 Anu Kuhmonen
10 Merja Kanervisto-Koivunen
11 Kati Santasalo
12 Tarja Tanttu
14 Leena Luoma
18 Kaisa Soronen
Ansa Pohjola
|