Nappikuvioita ja namusyöttöjä

Raikkaan rapsakassa Raholan kylmässä hallissa valmistauduttiin päivän toiseen otteluun. Kalsaritiimi ei luopunut edelleenkään välihousuista, vaikka tiedettiin, että vanha tuttu vastus FC OHO osaa pitää tarvittaessa tempoa yllä. Ylimääräisiä sydämenlyöntejä Pelin alkuminuuteilla Tykkinaiset eivät tuntuneet pääsevän ottelun tahtiin mukaan ollenkaan. Varsinkin,

Ei raportoitavaa

Kirpsakka pakkasaamu muuttui jäätävään halliin Raholan futsalpyhätön ollessa suurimmassa kohmeessa koskaan. Yksi jos toinenkin veti päälleen kerrastoa ansaiten lisänimityksen kalsaritiimi. Ja lämmittelyssä meinas toppahousut revetä, kun eivät olleet ihan tarkoitetut lonkkien venyttelyyn. Aamun ensimmäisessä matsissa vastaan asettautui vanha tuttu, pahaksi

Peli-ilmeeseen tyytyväisiä

Illan toisessa ottelussa vastaan asettui moneen kertaan aiemminkin kohdattu ja hyväksi tiedetty Seppojen joukkue. Jo entuudestaan kova joukkue oli vahvistunut entisestään vielä viime kaudella liigaa tahkonneen Tanja Owensin suunnattua liigan sijasta harrastepuolelle jäähdyttelemään. Niinpä aina juoksuvoimaisen Nooran ehtiminen vahvistamaan Tykkinaisia

Tappiosta huolimatta hienoa peliä

Maanantai-iltana Riihitien kentälle kirmasi sarjan kärkikaksikko, FC Ylämummot ja Tykkinaiset. Kovasti oli sarjataulukkoa tuijotettu, ja edelleen jännitetään lopputurnauspaikkaa. Lauantain helteinen turnaus verotti yhden jos toisenkin jalkoja ja mustelmiakin vertailtiin, Hanski oli saanut damagee eniten ja lepuutti vapaaehtoisesti turvonnutta polveaan. Vammoista

Niin nättiä, niin nättiä!

Maanantaista kesäiltaa viettämään ja huippufudista pelaamaan kokoontui 11 innokasta tykkinaista. Edessä häämöttävä peli FC OHO:a vastaan oli saanut muutaman tykäreistä niin jännittyneeksi, että jo ennen peliä käytiin viestintävälineissä kovaa kisaa siitä, kenen vatsa on eniten kuralla. Kuralla tai ei, porukka

Eteenpäin on menty, vaikka tappio tulikin

Tiistai-ilta Riihitiellä täyttyi auringonpaisteen ohella tahdosta ja toivosta, kun hivenen kello 18 jälkeen vihellettiin käyntiin Tykkinaisten ja sarjan moninkertaisen mestarin, XXX:n välinen ottelu. Suomen hallakesästä suuttuneen Naken suunnattua lämpimämpien uintivesien perässä etelään täydentämään D-vitamiinivarastonsa, veti maalivahdin vanttuut tälläkin kertaa hyppysiinsä

Tauolle tappion siivittämänä, mutta sarjakärjessä

Ottelu Plikkoja vastaan alkoi kevätkierroksen otteluksi epätyypillisissä olosuhteissa. Alkukesästä vallinnut luihin ja ytimiin saakka iskenyt kylmyys loisti poissaolollaan, eikä lähes pilvettömältä taivaalta porottanut aurinkokaan paahtanut enää iltakahdeksalta kuumimmillaan. Edessä olevaa tiukkaa vääntöä silmällä pitäen kyseisenlainen suvisää olikin toivottu vieras, sillä